Kartanon ymmärtäminen keskiaikaisessa Euroopassa

Kartanolla tarkoitetaan herran ja hänen vasalliensa välistä suhdetta feodaalisessa yhteiskunnassa. Tässä järjestelmässä herra omisti maan ja vasallit käyttivät sitä vastineeksi suojelusta ja muista eduista. Vasallit olivat myös herralle velkaa jonkin verran uskollisuutta ja asepalvelusta.

Keskiaikaisessa Euroopassa kartanot olivat yhteiskunnan ja talouden perusyksikkö. Ne olivat suuria tiloja, joihin kuului viljelysmaata, laitumia, metsiä ja kyliä. Kartanon herra omisti kaiken maan ja sillä asuneet ihmiset, ja hän keräsi vasalliltaan veroja ja vuokraa vastineeksi suojelusta ja muista palveluista.

Kartanassa asuneet vasallit joutuivat työskentelemään maata ja maksamaan vuokraa herralle. Vastineeksi he saivat suojelua, oikeutta ja muita etuja. He olivat myös velkaa lordille asepalveluksen, kun heitä kutsuttiin. Herralla oli myös valta kerätä veroja, pitää tuomioistuimia ja laatia lakeja kartanossaan asuville ihmisille.

Kartana oli hierarkkinen järjestelmä, jossa herralla oli kaikki valta ja vasallit olivat hänestä riippuvaisia. Se oli järjestelmä, joka perustui molemminpuoliseen velvoitteeseen ja riippuvuuteen, mutta se oli myös järjestelmä, joka saattoi olla riistollinen ja sortava. Herra saattoi nostaa veroja ja vuokria mielensä mukaan, ja vasallilla ei ollut muuta keinoa kuin hyväksyä hänen päätöksensä.

Ajan mittaan kartanojärjestelmä heikkeni, kun feodalismi väistyi muilla yhteiskunnallisen ja taloudellisen organisaation muodoilla. Kartanon perintö näkyy kuitenkin edelleen nykyajan maanomistuskäsityksessä sekä maanomistajien ja vuokralaisten välisissä suhteissa.