Trikeliaan ymmärtäminen antiikin Kreikan arkkitehtuurissa

Triteleia (kreikaksi: Τριτηλεία) on termi, jota käytetään antiikin kreikkalaisessa arkkitehtuurissa kuvaamaan pylvästyyppiä, joka koostuu kolmesta erillisestä osasta: akselista, kapistasta ja abakuksesta. Akseli on pylvään pystysuora osa, joka ulottuu pohjasta kapteeniin, pää on pilarin yläosa, joka tukee helmaa ja abacus on litteä laatta, joka muodostaa pilarin yläosan ja toimii Entablatuurin pohja.

Tritelian käyttö antiikin kreikkalaisessa arkkitehtuurissa voidaan jäljittää arkaaiseen aikaan (n. 650-480 eaa.) ja jatkua klassisen ajan (n. 480-323 eaa.). Triteliaa käytettiin usein temppeleissä, erityisesti dorilaistyylisessä tyylissä, missä sitä pidettiin tuon veljeskunnan tunnusomaisena piirteenä.

Tritelialla uskotaan olleen useita tarkoituksia. Ensinnäkin se auttoi luomaan tasapainon ja harmonian tunteen rakennuksen kokonaiskoostumukseen. Jakamalla sarakkeen kolmeen erilliseen osaan tritelia loi visuaalisen symmetrian, joka miellytti silmää. Toiseksi triteliaa on saatettu käyttää välittämään voiman ja vakauden tunnetta, koska pylvään kolme osaa työskentelivät yhdessä tukemaan entabletuurin painoa. Lopuksi, tritelialla saattoi olla symbolinen tai rituaalinen merkitys, koska sitä käytettiin usein temppelien ja muiden pyhien rakennusten rakentamisessa.

Kaiken kaikkiaan tritelia on tärkeä muinaisen kreikkalaisen arkkitehtuurin piirre, joka auttoi luomaan tasapainon, harmonian, ja voimaa tuon ajan rakennuksissa.