Manikeismin ymmärtäminen: Valon ja Pimeyden synkretistinen uskonto

Manikeismi on uskonnollinen ja filosofinen liike, jonka perusti profeetta Mani (216-276 jKr) 3. vuosisadalla jKr. Se on synkretistinen uskonto, jossa yhdistyvät zoroastrismin, kristinuskon, gnostilaisuuden ja buddhalaisuuden elementit. Manicheismi opettaa, että maailmankaikkeus on jaettu kahteen perusperiaatteeseen: jumalalliseen ja saatanalliseen. Jumalallinen liittyy valoon, hyvyyteen ja henkiseen maailmaan, kun taas saatanallinen pimeyteen, pahaan ja aineelliseen maailmaan. Ihminen on juuttunut näiden kahden periaatteen väliin, ja heidän on valittava, kumpaa puolta seuraa.

Manikeismi korostaa myös itsensä kieltämisen ja askeesin merkitystä sekä gnosisin (hengellisen tiedon) saavuttamista meditaation ja itsetutkiskelun avulla. Se hylkää aineellisen maailman ja lihan pitäen niitä saatanallisen periaatteen luomina.

Manikeismi oli suosittu Lähi-idässä ja Euroopassa keskiajalla, mutta lopulta katolinen kirkko ja muut uskonnolliset auktoriteetit tukahduttivat sen. Nykyään useimmat valtavirran kristilliset kirkkokunnat pitävät sitä harhaoppina. Jotkut nykyajan henkiset etsijät ovat kuitenkin löytäneet arvoa sen opetuksista maailmankaikkeuden kaksinaisuudesta ja itsensä kieltämisen tärkeydestä.