Satin kiistanalainen historia: Rituaalisen itsemurhan käytäntö Intiassa

Sati (tunnetaan myös nimellä suttee tai sutee) oli käytäntö joissakin Intian kulttuureissa, erityisesti Rajputtien ja muiden korkean kastien hindujen keskuudessa, jossa leski poltti itsensä aviomiehensä hautajaisissa. Tätä käytäntöä pidettiin eräänlaisena rituaalisen itsemurhan muodossa, ja se nähtiin tapana, jolla leski liittyi kuolleen aviomiehensä seuraan kuolemanjälkeisessä elämässä. Satin harjoittamisella on pitkä historia Intiassa, ja se ulottuu ainakin 4. vuosisadalle jKr. Se oli erityisen yleistä keskiajalla, jolloin sitä pidettiin kunnioituksen ja omistautumisen merkkinä, kun leski uhrasi itsensä miehensä puolesta. Käytäntö ei rajoittunut hinduihin, vaan sitä harjoittivat myös jotkut muslimi- ja sikhiyhteisöt. Satin harjoittaminen kiellettiin Brittiläisessä Intiassa vuonna 1829, ja se on sittemmin kielletty useimmissa maissa, joissa sitä harjoitettiin aiemmin. Viime vuosina on kuitenkin esiintynyt tapauksia, joissa naiset ovat edelleen yrittäneet tehdä satia, usein protestina tai tapana kiinnittää huomiota epäkohtiinsa. Satia pidetään kiistanalaisena ja arkaluonteisena aiheena, ja sen historia ja merkitys ovat tutkijoiden ja aktivistien keskuudessa jatkuvan keskustelun aihe. Jotkut näkevät sen patriarkaalisen sorron ja sukupuolten välisen epätasa-arvon symbolina, kun taas toiset pitävät sitä jalona omistautumisen ja uskollisuuden tekona. Näkökulmasta riippumatta on selvää, että satilla on ollut syvällinen vaikutus Intian ja muiden maiden yhteiskuntaan ja kulttuuriin, joissa sitä harjoitettiin.